Autolasien korjaukset ja uusien lasien asennukset ammattitaidolla



NOVUS tuulilasikorjausmenetelmä on kehitetty USA:ssa v. 1972 ja on toiminut Suomessa vuodesta 1987 lähtien. Liikenneministeriö suosittelee myös tuulilasin korjaamista, aina kun se on mahdollista.

Autoilijana sinä tiedät, että pienikin lasivaurio ennen pitkään vaurioittaa koko tuulilasin. Novus on ainoa joka pystyy korjaamaan vähintään 75% kaikista kiveniskemävaurioista. Korjattu kohta on kestävä ja vauriosta riippuen parhaimmillaan lähes huomaamaton.


Mottomme on:

Ellei Novus kykene korjaamaan vauriota, ei siihen kykene kukaan muukaan.

75% tuulilasivaurioista on korjattavissa mikäli toimit ajoissa.

 

    


Korjaamme mm. seuraavat vauriot:

- Häränsilmät, tähdet ja yhdistelmävauriot. Pidemmät halkeamat voidaan lisäksi ohjata siten, ettei halkeama etene näkökenttään ja täten aiheuta vaurioita koko tuulilasille. Ja mikäli lasia ei voida korjata, niin sovittaessa vaihto uuteen onnistuu myös kauttamme kokeneen henkilökuntamme avulla.

-Särö tuulilasissa - Kiveniskemä - Tuulilasisärö

Pienikin kiveniskemä vaurio tai särö voi ajan mittaan vaurioittaa koko tuulilasin. Soita heti NOVUS ammattilaiselle, sillä:

1. Novus-korjaus tehdään tuulilasia irrottamatta, jolloin tuulilasiin ja tiivistelistaan ei kosketa. Myös Nordea-Vahinkovakuutus ja LeasePlan sekä Vakuutusyhtiö Tapiola suosittelee Novus tuulilasikorjausta, kuten kaikki muutkin vakuutusyhtiöt


2. Novus-korjaus on nopea. Keskimäärin 40 minuutin kuluttua tuulilasi on jälleen ehjä, ja parhaimmillaan vauriokohta on lähes huomaamaton (edellyttää puhdasta vauriota).

3. Novus-korjauksilla on kirjallinen takuu (paitsi halkeamat korjaajan arvion mukaan). Novus tuulilasikorjaajat ovat aina tavoitettavissa.

4. Novus-korjaus voi olla Sinulle jopa ilmainen, jos sinulla on LASIVAKUUTUS (kysy omalta vakuutusyhtiöltäsi), sillä nykyisin lähes kaikki vakuutusyhtiöt maksavat tuulilasi- korjauksen puolestasi, etkä menetä bonuksiasi.


Yhteystiedot :

Tuulilasin korjaus Hannu Miettinen   Puh. 044 356 7869


Tuulilasinvaihdot Kari Lehikoinen     Puh. 044 356 7868

 


 



Copyright 2008 Kimmelux Oy
WWW-toteutus Sitefactory Oy, Powered by SiteCore